Kemin biotuotetehtaan rakennuttajakonsultti on valittu

biotuotetehdas_metsä_group_kemi

Kemin Metsä Fibren biotuotetehtaan hankesuunnittelu etenee.

Tehtaan rakennuttajakonsultiksi on valittu Fimpec Oy. Se toimittaa Metsä Fibrelle rakentamisen konsulttipalvelut hankesuunnittelun ajan.

Hankesuunnittelun tavoitteena on luoda edellytykset uuden biotuotetehtaan investointipäätökselle, joka tehdään aikaisintaan kesällä 2020.

Hankesuunnitteluprojektiin kuuluu tehtaan konkreettisen rakennussuunnitelman lisäksi muun muassa YVA- ja ympäristölupaprosessit, päälaitesopimukset ja investointiesitykset.

Aiheesta uutisoi aiemmin Yle.


Metsä Groupin yleisötilaisuus Kemin biotuotetehtaasta herätti kiinnostusta

metsä group tilaisuusPuheenaiheina Metsä Groupin järjestämässä tilaisuudessa olivat muun muassa puun riittävyys sekä uuden tehtaan mahdollistamat tulevaisuuden biotuotteet. Kuva: Anna-Liisa Pennanen / Metsä Group

Metsä Groupin järjestämä, Kemin biotuotetehdasta koskeva yleisötilaisuus keräsi kauppatorille väkeä lauantaina. Hankesuunnittelua koskevassa tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa tehtaan vaikutuksista Kemiin niin rakennusvaiheessa kuin tuotannonkin aikana.

Tapahtuman aikana ihmisillä oli mahdollisuus osallistua bussikierrokselle tehdasalueelle. Viisi bussia teki tauotta kierroksia alueelle. Kävijöitä yleisötapahtumassa oli yhteensä noin 750, joista suurin osa oli Kemistä. Paikalle oli kuitenkin saapunut kiinnostuneita myös Torniosta, Simosta, Iistä ja Oulusta saakka.

Asiasta uutisoi alunperin Yle.


Kemin Matkailu Oy on Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2019

Snow Castle resort

Kemin kaupungin 150-vuotisjuhlavuosi lähti vauhdikkaasti käyntiin myös alueen matkailussa. Ympärivuotinen LumiLinna avautui maaliskuun alussa ja Kemin Matkailu Oy sai myös huhtikuussa Vuoden Kotimaan Matkailuyritys -tunnustuksen.

Vuoden Kotimaan Matkailuyritys -tunnustuksen perusteissa korostuivat Kemin pohjoista ja merellistä sijaintia onnistuneesti tuotteistavat, kansainvälisesti kiinnostavat matkailubrändit, niiden ympärille rakennetut ympärivuotiset matkailupalvelut sekä suuret panostukset matkailun kehittämiseen. Kemin Matkailu Oy:n kokemusjohtaja Noora Barria kertoo, että tunnustus tuntui palkitsevalta kiireisen vuoden jälkeen.

– Saamamme tunnustus tuntuu hyvältä, sillä se osoittaa meidän tehneen oikeita asioita. Brändäsimme kuluneen vuoden aikana Kemin Matkailun uudella markkinointinimellä Experience365 sekä rakensimme matkailumyyntiä varten uuden experience365.fi -sivuston. Samalla siirryimme uudelle Bókun-verkkokauppa-alustalle, jonka menestynein kotimainen myyntikohde LumiLinna oli jo ensimmäisenä vuonna, Barria kertoo.

– Takanamme on siis varsin tiivistahtinen, muutoksen ja rakentamisen sävyttämä talvikausi, joka huipentui ympärivuotisen LumiLinnan lanseeraamiseen kiireisimmässä kevätsesongissa. On palkitsevaa nähdä, että työmme on tuottanut tulosta, toteaa Barria.

Ympärivuotisen LumiLinnan SnowExperience365-elämystilassa voi ruokailla läpi vuoden jääpöytien ääressä IceRestaurant365:ssa, laskea jäämäkeä ja ihastella jääveistoksia -5 asteen pakkasessa. Tämän lisäksi uuden päärakennuksen lämpimistä tiloista löytyvät muun muassa laadukasta lähiruokaa läpi vuoden tarjoileva Lumihiutale-merinäköalaravintola, Lumipallo-jäätelöbaari virvokkeineen, monipuoliset kokous- ja saunatilat sekä hyvinvointipalveluita tarjoava Sea Lapland Day Spa ja ohjelmapalveluyrittäjät.

snow expreience 365

 

Lisää kävijöitä kesä- ja syyskaudella

Kemin Matkailu Oy:ssä odotetaan kesän ja syksyn uusien matkailupalveluiden näkyvän matkailijamäärän kasvuna jo tulevalla kesä- ja syyskaudella.

– Odotamme saavamme kesäkaudella paljon kävijöitä Meri-Lapista ja lähialueilta, ja todennäköisesti myös Ouluun matkaavat norjalaiset ja Nordkappiin matkaavat keskieurooppalaiset pysähtyvät yhä useammin myös Kemissä. Myös lähimatkailutrendi kasvattaa suurista kaupungeista saapuvien kävijöiden määrää. Syyskaudella kasvussamme tulevat näkymään erilaiset yritystilaisuudet, kokoukset ja virkistyspäivät, sanoo Barria.

– Olemme jo vuosia tehneet tiivistä yhteistyötä Lapin alueen toimijoiden kanssa alueen kesämatkailun houkuttelevuuden lisäämiseksi sekä kotimaassa että ulkomailla, niin Aasiassa kuin Euroopassa. Hiihtokeskuksissa sukset nykyään vaihtuvat varsin onnistuneesti kesäkaudeksi maastopyöriin, ja jäänmurtajaristeilyt Kemissä kesäristeilyihin, joten työ on tuottanut tulosta. Samalla Kemin LumiLinna pystyy tarjoamaan myös kesällä matkustaville palan pohjoista eksotiikkaa, ainutlaatuisen kokemuksen lumesta ja jäästä, Barria kertoo.


Metsä Group käynnistää hankesuunnittelun 1,5 miljardin euron tehdasinvestoinnille Kemissä

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on saanut toukokuussa 2018 käynnistyneen Kemin sellutehtaan jatkokehitykseen liittyvän esiselvityksen valmiiksi. Esiselvityksessä tarkasteltiin kokonaan uuden nykyistä selvästi suuremman biotuotetehtaan rakentamista tai vaihtoehtoisesti nykyisen sellutehtaan elinkaaren pidentämistä modernisoimalla sitä osastoittain. Olennaisimmat aihealueet esiselvityksessä liittyivät puuraaka-aineen saatavuuteen sekä Kemin teollisen infrastruktuurin ja logististen yhteyksien jatkokehitysmahdollisuuksiin.

Esiselvityksen pohjalta päädyttiin valmistelemaan uuden biotuotetehtaan rakentamista Kemiin. Nyt alkavan hankesuunnittelun tarkoituksena on luoda edellytykset rakentaa noin 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua sekä lukuisia muita biotuotteita valmistava tehdas Metsä Groupin nykyiselle tehdasalueelle Kemiin. Toteutuessaan kyseessä olisi pohjoisen pallonpuoliskon suurin puuta jalostava laitos. Uusi tehdas korvaisi Kemin nykyisen vuosikapasiteetiltaan noin 620 000 tonnin sellutehtaan. Investoinnin arvo olisi noin 1,5 miljardia euroa.

Kemiin suunniteltavan uuden biotuotetehtaan vuotuinen kuitupuun käyttö olisi noin 7,6 miljoonaa kuutiometriä eli noin 4,5 miljoonaa nykyisen tehtaan käyttöä enemmän. Puu on tarkoitus hankkia pääosin Suomesta. Puunhankinnan varmistaminen edellyttää hankinta-alueen mahdollisuuksien edelleen arviointia kotimaisen puun osuuden maksimoimiseksi.

Kemin biotuotetehdas työllistäisi suoraan noin 250 henkilöä ja koko suorassa arvoketjussaan yhteensä noin 2 500 henkilöä, mikä tarkoittaisi noin 1 500 henkilön lisäystä nykytilanteeseen. Tehtaan rakennusvaiheen työllisyysvaikutuksen arvioidaan olevan lähes 10 000 henkilötyövuotta, josta yli puolet Kemissä. Suunnittelun lähtökohtana on tehtaan fossiilittomuus sekä 250 prosentin sähköomavaraisuus. Tehtaan sellutuotanto myytäisiin pääasiassa eurooppalaisille sekä aasialaisille asiakkaille ja samalla tehdasalueella sijaitsevalle Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Boardin laineritehtaalle. Varsinainen investointipäätös tehtaan mahdollisesta rakentamisesta arvioidaan tehtävän aikaisintaan kesällä 2020.

”Metsä Groupin tehtävä on tuottaa lisäarvoa suomalaiselle vastuullisesti kasvatetulla puulle. Metsänomistajien tavoitetila on kasvattaa korkealaatuista tukkipuuta, ja huolehdimme siitä, että pitkäaikaisesti hiiltä sitovia puutuotteita valmistavassa mekaanisessa metsäteollisuudessamme on riittävästi kilpailukykyistä jalostuskapasiteettia. Ennen metsän tukkipuuvaihetta sitä pitää harventaa ja täten luoda kasvulle tilaa. Tälle harvennuspuulle samoin kuin uudistushakkuuvaiheen mekaaniseen jalostukseen kelpaamattomalle puulle pitää myös olla kilpailukykyinen jalostuskapasiteetti, jolla valmistamme monenlaisia fossiilisia materiaaleja korvaavia kuitutuotteita maailman markkinoille. Näillä suunnitelluilla investoinneilla varmistamme, että pystymme koko metsäteollisuuden arvoketjun osalta vastaamaan yhä paremmin metsänomistajien ja asiakkaiden tarpeisiin ja toteuttamaan merkittävää osuuttamme ilmastonmuutoksen torjunnassa”, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä sanoo.

Metsä Groupin strategisiin tavoitteisiin kuuluvat suomalaisen metsän arvon lisääminen, kannattava kasvu yhdessä asiakkaiden kanssa, fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen, uusiutuvan energian tuotannon määrän kasvu ja hiilen lisääntyvä sitominen pitkäikäisiin puutuotteisiin.

Metsä Group jatkaa strategiansa toteuttamista aloittamalla hankesuunnittelun uuden biotuotetehtaan rakentamiseksi Kemiin, uuden mäntysahan rakentamiseksi Raumalle sekä Ruotsissa sijaitsevan Husumin sellutehtaan uudistamisen ensimmäisestä vaiheesta. Toteutuessaan näiden suunniteltujen investointien arvo olisi kokonaisuudessaan noin 2 miljardia euroa jakautuen vuosille 2019–2023. Kemin ja Rauman investointien seurauksena Suomeen arvioidaan vuositasolla syntyvän noin 0,6 miljardin euron positiiviset tulovaikutukset, 0,7 miljardin euron viennin lisäys sekä noin 2 000 henkilötyövuoden positiivinen työllisyysvaikutus laitosten suorissa arvoketjuissa. Kemin ja Rauman uusien laitosten rakennusvaiheiden työllisyysvaikutus olisi noin 11 500 henkilötyövuotta

Lopullisiin investointipäätöksiin vaikuttavat puunhankinnan varmistaminen, edellytykset häiriöttömille kuljetuksille, maailmantalouden ja erityisesti Aasian talouden kehitys, YVA-prosessien tulokset, ympäristöluvat, rahoitusmarkkinoiden ja vientirahoituksen tilanne sekä yhteistyö eri tahojen kanssa liittyen puunhankintaan, logistiikkaan, kaavoitukseen ja lupa-asioihin.

Lähde:

Metsä Fibre, https://www.metsagroup.com/fi/Media/kaikki-uutiset/Pages/Uutinen.aspx?EncryptedId=77F92E1D9762905F&Title=MetsaGroupkaynnistaayhteensanoin2miljardineuroninvestointienhankesuunnittelun#, 26.4.2019.


Kemin Matkailu Oy on Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2019

kemin matkailu oy

 

Kemin Matkailu Oy on Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2019. Nyt kahdeksannen kerran jaettava tunnustus on luovutettu juuri Tampereella Kotimaan Matkamessujen yhteydessä Kemiin. “Olemme erittäin otettuja, onnellisia ja myös yllättyneitä voitosta”, kommentoi Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen. Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2019 -raati koostuu matkailualan ammattilaisista ja se kuvailee kriteereissään, että Kemin Matkailu Oy on onnistunut luomaan tunnistettavia ja kansainvälisestikin kiinnostavia matkailutuotteita, jotka ammentavat voimaansa pohjoisen kylmyydestä ja luonnosta. Jäänmurtaja Sampon tarjoama elämys on hyvin ainutlaatuinen ja Kemin LumiLinna on raadin mukaan rakentanut kestävää bisnestä toiminnan ympärivuotisuuden kehittämiseksi. “Olemme Kemin Matkailussa tehneet valtavasti töitä matkailun ympärivuotisuuden kehittämisen parissa viimeisten vuosien aikana, ja olemme vihdoin siinä tilanteessa, että olemme valmiita vastaanottamaan roppakaupalla matkailijoita niin kotimaasta, kuin ulkomailta läpi vuoden. Nyt kova työ palkitaan. Suuri kiitos henkilökunnallemme ja yhteistyökumppaneille. Tämän palkinnon myötä saamme vielä enemmän puhtia elämysten suunnitteluun ja toteuttamiseen vieraillemme niin kotimaasta kuin ulkomailta”, kommentoi Susanna Koutonen.

LumiLinna on avoinna vuoden jokaisena päivänä

Kemi on ollut talvipainotteinen matkailukohde ja matkailupalvelut keskittyneet talveen. LumiLinnasta tuttu kaupunki on nyt avannut ympärivuotisen LumiLinnan ja nähtävyyden ympärille on luotu erittäin monipuolisesti palveluita jokaiseen vuodenaikaan. Kemin Matkailuyhtiöstä kerrotaan, että tulevaisuus on nyt ympärivuotisten palveluiden edelleenkehittämistä ja yhteistyön jatkamista erilaisten palveluntuottajien kanssa. “Olemme kehittäneet hyvän matkailuklusterin alueelle. Meille tärkeää on nyt kansainvälisen matkailun lisäksi palvelut, jotka tarjoamme Meri-Lapin asukkaille ja kotimaisille matkailijoille, niin perheille kuin bussiryhmille ja karavaanareille. Tarjoamme myös elämykselliset kokous- ja tapahtumapalvelut ja haluamme kehittää edelleen kaupungin merellisiä palveluita,” kertoo Koutonen. Ympärivuotinen LumiLinna-alue on elämyksellinen maamerkki Kemissä, johon voi tulla vuoden jokaisena päivänä. SnowExperience365 -elämystilassa voi kokea talven keskellä kesää, laskea jäämäkeä, käydä kokouksesta ”cool breakilla” ja ruokailla jääpöytien ääressä ympärivuotisessa jääravintolassa. Saman katon alla toimivat jäätelöbaari Lumipallo ja merinäköalaravintola Lumihiutale, joka taipuu monenlaisiin tilaisuuksiin kokouksista juhliin. Sea Lapland Day Spa ja linnan hulppeat saunatilat sekä ohjelmapalveluyrittäjät ja matkamuistomyymälät täydentävät loistavasti palveluita.  Läpi vuoden palvelevat myös useampaan otteeseen World Luxury Hotel Awards-palkinnon voittaneet Seaside Glass Villat.

Kemin matkailuyhtiö saa kiitosta brändityöstään

Visit Tampereen matkailujohtaja Jari Ahjoharju kuuluu arvovaltaiseen raatiin ja kertoo myös, että kansainvälisyys näkyy Kemin matkailu Oy:n Experience365 -nettisivustolla, joka on brändätty ja rakennettu hyvin matkailijalähtöisesti ja kansainvälisesti. Raati lisää, että LumiLinna on myös Suomen ylivoimaisesti menestynein myyntikohde esimerkiksi Bokun-varausjärjestelmässä. Kemin Matkailu Oy uusi strategiansa viime vuonna ja samalla muuttui yrityksen markkinointinimi, verkkosivut ja verkkokauppa. “Saimme uudet sivut auki vauhdikkaasti viime vuonna ja niitä kehitämme edelleen eri kohderyhmiä palveleviksi. Verkkokauppamme on lähtenyt hyvin toimimaan ja olemme onnistuneet oikeanlaisen digimarkkinoinnin myötä saavuttamaan haluamamme kohderyhmät. Tämä uudistus on tehty täysin talon sisällä ja on erittäin hienoa saada tunnustusta tällaiselta raadilta,” kommentoi Kemin Matkailu Oy:n kokemusjohtaja Noora Barria.

150-vuotiaassa Kemissä juhlitaan läpi vuoden

Kemi tarjoaa elämyksiä merestä, lumesta ja jäästä vuoden jokaisena päivänä. Kemin Matkailu Oy:n palvelut sijaitsevat merellisessä Lapissa. Meri on jäässä puolet vuodesta mahdollistaen ainutlaatuiset matkailunähtävyyydet, kuten merivedestä rakennetun LumiLinnan tai matkailujäänmurtaja Sampon. Meri-Lapissa pääsee nauttimaan puhtaasta luonnosta, mutta mm. Kemin kaupungin palvelut ovat koko ajan lähettyvillä. ”Meillä on täällö toimiva infrastruktuuri ympärivuotiseen matkailuun valmiina ja hyvät liikenneyhteydet. Napapiirille on parin tunnin junamatka ja Ruotsiin ajaa parissakymmenessä minuutissa. Meri-Lapissa merellisyyden lisäksi pääsee joen varsille kalaan, laajoille suo-alueille vaeltamaan pitkospuille, saaristoon ja metsään marjareissuille,” kuvailee Koutonen.

“Meidän villoista, ravintoloista ja laivoista saa nähdä mitä kauneimmat auringonnousut ja laskut, kesällä aurinko ei laske lainkaan, syksyllä ihastellaan revontulia ja ruskaa ja talvella loputonta jääkenttää ja upeaa tähtitaivasta ja päivän sinisiä hetkiä”, kertoo Koutonen ja  toivottaa kaikki tervetulleeksi LumiLinnaan ja Kemiin, joka juhlii tänä vuonna 150-vuotista taivaltaan.


Panostukset kiertotalouteen toivat torniolaisyritys Tapojärvelle suurhankkeen Italiasta

Tapojärvi investointi

Tapojärven kaupallinen johtaja Henri Pilventö (toinen oik.) esitteli yhteishanketta Acciai Speciali Ternin (AST) kanssa Suomen suurlähettilään residenssissä Roomassa. AST:n johtajat Antonio Catracalà (vas.), Massimo Calderini ja Massimiliano Burelli komppaavat.

 

“Tapojärveläisiä liikkuu Ternissä jo aikalailla”

Teollisuusprosesseihin sekä materiaalien käsittelyyn erikoistunut kaivosalan palveluyritys Tapojärvi aloittaa yhtiön tähän asti suurimman kansainvälistymishankkeen Italian Ternissä. Roomasta runsaan sadan kilometrin päässä olevassa Ternissä sijaitsee yksi Italian merkittävimmistä terästehtaista Acciai Speciali Terni (AST). Tapojärvi rakentaa Terniin rikastamon, jolla teräksen tuotannon sivutuotteena syntyvästä kuonasta valmistetaan CE-merkittyjä tuotteita.

“Tapojärven osaaminen kiertotaloudessa ja teollisuusprosessien sivutuotteina syntyvien materiaalien mahdollisimman tehokkaassa ja ympäristöystävällisessä käyttöönotossa on tämän yhteishankkeen lähtökohta”, sanoo AST:n toimitusjohtaja Massimiliano Burelli.

“Tavoitteena on nostaa Terni keskeiseen rooliin teollisuuden sivutuotteiden käsittelyssä”, Burelli jatkaa.

Kuonankäsittelylaitoksen valmistuttua aikaisemmin jätteeksi päätynyttä kuonaa tullaan käyttämään muun muassa asfaltin ja sementin valmistukseen.

“Meidän valttikortti on mahdollisimman korkea metallinpalautus kuonasta, siinä olemme maailman huippua ja sen seurauksena kuonasta saadaan valmistettua monikäyttöisiä materiaaleja”, sanoo Tapojärven kaupallinen johtaja Henri Pilventö.

Burelli ja Pilventö esittelivät yhteishanketta “rifiuti zero” eli “jätteitä nolla” Suomen suurlähetystössä Roomassa tiistaina.

Kuonankäsittelylaitoksen suunnittelu Ternissä on jo täydessä vauhdissa ja Tapojärven projektinjohtoa on asunut Italiassa viime vuoden lokakuusta lähtien.

“Täysi kulttuurikylpy tässä on nyt käynnissä ja tapojärveläisiä liikkuu Ternissä jo aikalailla. Nyt on menossa rekrytointivaihe, etsimme parhaat italialaiset osaajat rikastamon rakentamiseksi”, sanoo Tapojärven vt. toimitusjohtaja Mari Pilventö.

Käytännön rakentaminen tulee tapahtumaan pääosin italialaisvoimin, mutta torniolaista tietotaitoa ja projektinjohtoa tulee olemaan Ternissä peruskiven muuraamisesta kuonankäsittelylaitoksen vihkiäisiin. Vihkiäisiä on tarkoitus viettää noin kahden vuoden kuluttua.

“Yhteistyö italialaisten kanssa on käynnistynyt mainiosti ja ihmiset ovat kyllä todella auttavaisia ja mukavia. Toki jotain kulttuurien yhteentörmäyksiäkin aina välillä on, kuten vaikkapa ruokailut. Eihän täällä saa ruokaa silloin kun on nälkä, vaan ainoastaan silloin kun on italialainen lounas tai illallinen”, sanoo Pilventö.

Tapojärvi Oy on kaivosalan palveluihin ja teollisuusprosesseihin sekä materiaalien käsittelyyn erikoistunut yritys. Yrityksellä on kaksi uniikkia rikastamoa Torniossa, missä tuotteistetaan ferrokromi- ja jaloteräskuonan sivutuotteet omiksi CE-merkityiksi tuotteiksi. Tapojärvellä työskentelee reilut 450 työntekijää ja lisäksi noin 60 henkilöä työskentelee aliurakoitsijoiden palveluksessa.

Acciai Speciali Terni on saksalaisen teollisuuden monialakonsernin ThyssenKruppin tytäryhtiö. ThyssenKrupp on yksi maailman suurimmista teräksen tuottajista.


Kemin biotuotetehtaan esiselvityksen määrä valmistua kesällä 2019

Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren esiselvitys Kemin biotuotetehtaan uudistamisesta etenee. Yhtiö tutkii edellytyksiä korvata nykyinen sellutehdas uudella suurella biotuotetehtaalla, jonka kapasiteetti, puun kulutus ja työllisyysvaikutus olisivat merkittävästi nykyistä suurempia. Samalla tehtaan biotuotevalikoima kasvaisi. Esiselvityksen on määrä valmistua kesällä 2019.

Toisena vaihtoehtona on uudistaa nykyinen tehdas. Kemin nykyinen sellutehdas valmistaa havu- ja koivusellua kartonkien ja pehmopapereiden raaka-aineeksi sekä työllistää suorassa arvoketjussaan noin 1 500 henkilöä Suomessa. Tehdas on Metsä Fibren neljästä tehtaasta vanhin. Uudistus pidentäisi nykyisen tehtaan elinkaarta ja säilyttäisi nykyisen tuotantokapasiteetin ja puun käytön ennallaan.

Toteutuessaan Kemin uuden biotuotetehtaan kapasiteetti olisi 6,7 miljoonaa kuutiota puuta, siis 3,6 miljoonaa kuutiota nykyistä tehdasta enemmän, sekä samassa kokoluokassa kuin Metsä Groupin elokuussa 2017 käyttöön otetulla Äänekosken biotuotetehtaalla. Yhtiön mukaan kuitupuun potentiaali löytyy tulevaisuudessa nimenomaan Pohjois-Suomesta, minkä vuoksi Kemi on erinomainen sijainti uudelle tehtaalle.

Tehtaan kaavailtu pinta-ala on noin 60 hehtaaria, ja tehdas sijoittuisi nykyisen sellu- ja kartonkitehtaan viereen Pajusaarelle, Sahansaarelle sekä myös entiselle Karihaaran saha-alueelle.

Lähteet:

Metsä Fibre, https://www.metsafibre.com/fi/yhtio/Kemin-biotuotetehdas/Pages/default.aspx, 3.4.2019.

Invest in Kemi, http://www.investinkemi.fi/metsa-groupin-yleisotilaisuus/, 10.7.2018.

Lapin Kansa, https://www.lapinkansa.fi/lounaislappi/kemin-pajusaareen-takuulla-isoja-panostuksia-1636631/, 12.9.2018.

Yle, https://yle.fi/uutiset/3-10540384, 5.12.2018.


Yhteistyö kiinalaisten kiertotalousammattilaisten kanssa syveni vierailun aikana

kiertotalousasiantuntijat

Kiinalainen valtiojohtoinen China Association of Circular Economy (CACE) ja Kemin Digipolis Oy sopivat vuosi sitten kiertotalouden kehittämisyhteistyöstä. Mittavaan yhteistyöhön tähtäävä sopimus (Memorandum of Understanding) on ollut merkittävä kehitysaskel Digipoliksen luotsaamalle Kiertotalouskeskukselle, sillä se on tarkoittanut lappilaisen osaamisen ovenavausta Kiinan laajoille markkinoille. CACE vastaa muun muassa ympäristönsuojelun kehittämisestä Kiinassa.

CACE:n johtama kiinalaisten kiertotalousammattilaisten valtuuskunta vierailee kuluvalla viikolla Kemissä ja Rovaniemellä. Keskiviikkona kiinalaiset osallistuivat Kemissä kansainväliseen kiertotalousfoorumiin ja torstaina oli vuorossa työpaja Digipoliksessa paikallisen yrityselämän edustajien kanssa. Molempien tapahtumien ilmapiiriä pidettiin kannustavana.

”Kaiken kaikkiaan yhteistyö on ollut merkittävä osoitus siitä, että suomalainen ja lappilainen kiertotalouskonsepti kiinnostaa Kiinaa myöten. Aluksi kyseessä on kehittämisyhteistyö, joka syvenee jatkossa yritysyhteistyöhön. Kunnianhimoisena tavoitteena on globaalin teollisen kiertotalouden mallin luominen yhteistyössä Sitran ja muiden kumppaneiden kanssa”, kertoo Kiertotalouskeskuksen johtoryhmän puheenjohtaja, Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen.


Akkoy Service Oy on prosessiteollisuuden ja kaivosalan kunnossapidon asiantuntija

Akkoy Service Oy

Vuonna 2010 perustettu Akkoy Service Oy on kemiläinen kunnossapitoalan asiantuntija, joka tarjoaa kaivoslaitteiden ja prosessiteollisuuden kunnossapitopalveluita ja päivystystä sekä konepajateollisuuden ja teräsrakentamisen palveluita. Yrityksellä on myös oma konepaja, joka valmistaa mm. CE-merkittyjä EXT 2 -luokan kantavia teräsrakenteita, prosessiputkistoja sekä muita teollisuuden erikoistuotteita asiakkaan toiveiden mukaisesti. Konepajan yhteydessä huollamme myös asiakkaiden laitteita mm. prosessipumppuja ja lämmönvaihtimia.   

Akkoy Servicen varatoimitusjohtaja Elina Pienmäki kiittelee Kemin alueen tarjoamaa toimintaympäristöä.

”Kemi on kaltaisellemme prosessi- ja kaivosteollisuudessa toimivalle yritykselle erinomainen kaupunki. Kemi tarjoaa yhden alan keskeisimmistä sijainneista Suomessa, sillä lähiympäristössä on paitsi Kemi-Tornion alueen tehdas- ja kaivoskeskittymä, myös Sotkamon, Kittilän ja Sodankylän kaivokset sekä Oulun ja Raahen tehtaat ovat lähellä. Lisäksi Ruotsi ja Norja ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä”, Pienimäki toteaa.

Vaikka kunnossapidon palvelut muodostavat tänäkin päivänä keskeisimmän osan Akkoy Servicen liiketoiminnasta, myös konepajatuotanto kasvattaa jatkuvasti osuuttaan. Lähiaikojen suunnitelmissa onkin tuotantotilojen laajennus, joka mahdollistaa suuremman tuotantovolyymin sekä entistä suurikokoisempien komponenttien käsittelyn.

Nopeaa kasvua

Akkoy Servicellä on kolmisenkymmentä vakituista työntekijää, joista 23 on asentajia. Pienimäki kertoo, että yritys on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana hyvin nopeasti, sillä alkuvuodesta 2016 yritys toimi vielä pitkälti omistajiensa sekä keikkatyöntekijöiden voimin.

”Aloimme tuolloin olla yrityksenä riittävän tunnettu ja luotettu toimija, että pystyimme solmimaan ensimmäiset suorat sopimuksemme suurten prosessi- ja kaivosteollisuuden toimijoiden, kuten Outokummun Kemin kaivoksen ja Tornion terästehtaan, Bolidenin Kevitsan sekä Agnico Eagle Kittilän kaivoksen kanssa. Tuohon saakka olimme toimineet yleensä alihankkijana näiden yhtiöiden laitetoimittajille”, Pienimäki kertoo.

”Sopimukset isojen toimijoiden kanssa toivat toimintaan lisää ennustettavuutta ja pystyimme palkkaamaan vakituista henkilöstöä. Tämä on nopeuttanut kasvuamme entisestään. Nyt alkuvuodesta 2019 solmimme myös tärkeän sopimuksen Tornion terästehtaan kalkkitoimittajan Lhoistin kanssa. Sopimus kattaa Tornion kalkkiaseman käynnissä- ja kunnossapidon kokonaisuudessaan.”

Prosessi- ja kaivosteollisuuden kunnossapitoa

Akkoy tunnetaan paitsi prosessiteollisuuden, myös kaivosalan prosessilaitteiden, kuten murskainten, kuljettimien, syöttimien ja myllyjen kunnossapidon luotettuna asiantuntijana. Palvelut kattavat erilaiset huollot, asennukset, hitsauspalvelut, ennakkohuollot sekä ympäri vuorokauden toimivan huoltopäivystyksen.

”Kemissä olemme vahvasti mukana mm. Outokummun kaivoksen kunnossapidossa, ja osallistuimme myös kaivoksen mittavaan pölynhallintaprojektiin”, jatkaa Pienimäki.

”Osana projektia valmistimme konepajallamme kenkäpesureita, joista sittemmin tullut yksi vakiotuotteitamme. Pesurimme ovat muokattavissa asiakkaan tarpeiden ja kohteen mittojen mukaan, jolloin pystymme tarjoamaan optimaalisen ratkaisun erilaisiin teollisuuskohteisiin.”


Kiertotalous ekoteollisuuspuistoissa -kehittämistyöpaja 12.3.

Sitra ja Kiertotalouskeskus järjestävät ekoteollisuuspuistojen kehittämistyöpajan Sitran tiloissa Helsingissä 12.3.2019.

Sitra ja Kemin Digipoliksessa toimiva Kiertotalouskeskus (www.teollinenkiertotalous.fi) toteuttavat ekoteollisuuspuistojen työpajakierroksen. Kierroksella kootaan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä Suomen ekoteollisuuspuistoista ja valmistellaan toimintamalli Suomen ekoteollisuuspuistojen toiminnan kehittämiseksi.

Työpaja järjestetään Sitran toimitiloissa, Itämerenkatu 11-13, Helsinki (Juhla, 2.krs) tiistaina 12.3.2019 klo 10.00-16.00. Työpaja on kaikille avoin, mutta osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista 5.3.2019 mennessä tästä linkistä.

Ohjelma (kutsu/ohjelma)

10.00 Kahvi ja verkostoitumista

10.30 Tervetuloa
Nani Pajunen, Sitra ja Kari Poikela, Digipolis

10.35 Teollisuuden kiertotalous Suomen kiertotaloustyössä
Nani Pajunen, Sitra

10.45 Ekoteollisuuspuisto -hanke
Kari Poikela, Digipolis

11.10 Kokemuksia ekoteollisuuspuistojen toimintamallin rakentamisesta

Sakari Ermala, ECO3/Verte Oy, Nokia
Virve Heikkinen, KIP Kokkola
Reeta Huhtinen, Turku Business Region, Turku Sciences Park
Jari Polvi, Kemijärven Kehitys Oy

12.00 Lounas

13.00 Työpajakeskustelu ekoteollisuuspuistojen kehittämisestä Suomessa

 

  • Miten ekoteollisuuspuisto käynnistetään? Miten ja mistä yhteistyökumppanit?
  • Ekoteollisuuspuistojen rahoitus (investointi- ja kehittämisrahoitus)
  • Lainsäädäntö ja lupamenettelyt, mitä otettava huomioon?
  • Liiketoimintamallit? Ekoteollisuuspuiston johtaminen?

14.00 Uusia ratkaisuja ja näkökulmia teolliseen kiertotalouteen
Tietoiskut ja keskustelu

  • Ruoan tuotanto tehdasalueella, vesivastuu yrityksen valttina ja kiertokoulutuksen mahdollisuuksia

15.00 Ekoteollisuuspuistot: Next steps
Nani Pajunen, Sitra ja Kari Poikela, Digipolis

15.05 Kahvi ja vapaata keskustelua & verkostoitumista

16.00 Tilaisuus päättyy

Lisätietoa:
Tero Antinaho, projektikoordinaattori Kierto- ja biotalouskeskus, Kemin Digipolis Oy
Nani Pajunen, johtava asiantuntija Kiertotalous, Sitra