Akkoy Service Oy on prosessiteollisuuden ja kaivosalan kunnossapidon asiantuntija

Akkoy Service Oy

Vuonna 2010 perustettu Akkoy Service Oy on kemiläinen kunnossapitoalan asiantuntija, joka tarjoaa kaivoslaitteiden ja prosessiteollisuuden kunnossapitopalveluita ja päivystystä sekä konepajateollisuuden ja teräsrakentamisen palveluita. Yrityksellä on myös oma konepaja, joka valmistaa mm. CE-merkittyjä EXT 2 -luokan kantavia teräsrakenteita, prosessiputkistoja sekä muita teollisuuden erikoistuotteita asiakkaan toiveiden mukaisesti. Konepajan yhteydessä huollamme myös asiakkaiden laitteita mm. prosessipumppuja ja lämmönvaihtimia.   

Akkoy Servicen varatoimitusjohtaja Elina Pienmäki kiittelee Kemin alueen tarjoamaa toimintaympäristöä.

”Kemi on kaltaisellemme prosessi- ja kaivosteollisuudessa toimivalle yritykselle erinomainen kaupunki. Kemi tarjoaa yhden alan keskeisimmistä sijainneista Suomessa, sillä lähiympäristössä on paitsi Kemi-Tornion alueen tehdas- ja kaivoskeskittymä, myös Sotkamon, Kittilän ja Sodankylän kaivokset sekä Oulun ja Raahen tehtaat ovat lähellä. Lisäksi Ruotsi ja Norja ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä”, Pienimäki toteaa.

Vaikka kunnossapidon palvelut muodostavat tänäkin päivänä keskeisimmän osan Akkoy Servicen liiketoiminnasta, myös konepajatuotanto kasvattaa jatkuvasti osuuttaan. Lähiaikojen suunnitelmissa onkin tuotantotilojen laajennus, joka mahdollistaa suuremman tuotantovolyymin sekä entistä suurikokoisempien komponenttien käsittelyn.

Nopeaa kasvua

Akkoy Servicellä on kolmisenkymmentä vakituista työntekijää, joista 23 on asentajia. Pienimäki kertoo, että yritys on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana hyvin nopeasti, sillä alkuvuodesta 2016 yritys toimi vielä pitkälti omistajiensa sekä keikkatyöntekijöiden voimin.

”Aloimme tuolloin olla yrityksenä riittävän tunnettu ja luotettu toimija, että pystyimme solmimaan ensimmäiset suorat sopimuksemme suurten prosessi- ja kaivosteollisuuden toimijoiden, kuten Outokummun Kemin kaivoksen ja Tornion terästehtaan, Bolidenin Kevitsan sekä Agnico Eagle Kittilän kaivoksen kanssa. Tuohon saakka olimme toimineet yleensä alihankkijana näiden yhtiöiden laitetoimittajille”, Pienimäki kertoo.

”Sopimukset isojen toimijoiden kanssa toivat toimintaan lisää ennustettavuutta ja pystyimme palkkaamaan vakituista henkilöstöä. Tämä on nopeuttanut kasvuamme entisestään. Nyt alkuvuodesta 2019 solmimme myös tärkeän sopimuksen Tornion terästehtaan kalkkitoimittajan Lhoistin kanssa. Sopimus kattaa Tornion kalkkiaseman käynnissä- ja kunnossapidon kokonaisuudessaan.”

Prosessi- ja kaivosteollisuuden kunnossapitoa

Akkoy tunnetaan paitsi prosessiteollisuuden, myös kaivosalan prosessilaitteiden, kuten murskainten, kuljettimien, syöttimien ja myllyjen kunnossapidon luotettuna asiantuntijana. Palvelut kattavat erilaiset huollot, asennukset, hitsauspalvelut, ennakkohuollot sekä ympäri vuorokauden toimivan huoltopäivystyksen.

”Kemissä olemme vahvasti mukana mm. Outokummun kaivoksen kunnossapidossa, ja osallistuimme myös kaivoksen mittavaan pölynhallintaprojektiin”, jatkaa Pienimäki.

”Osana projektia valmistimme konepajallamme kenkäpesureita, joista sittemmin tullut yksi vakiotuotteitamme. Pesurimme ovat muokattavissa asiakkaan tarpeiden ja kohteen mittojen mukaan, jolloin pystymme tarjoamaan optimaalisen ratkaisun erilaisiin teollisuuskohteisiin.”


Jäärni Metalli Oy on tarjonnut konepajapalveluita Meri-Lapissa 90-luvulta lähtien

sorvi

Jäärni Metalli Oy on tarjonnut konepaja- ja maansiirtopalveluita Kemissä jo vuodesta 1992 lähtien. Vuonna 1999 sukupolvenvaihdoksen myötä perheyritys siirtyi perustaja Olavi Jäärniltä kolmelle pojalle, Tuomo, Tapani ja Teemu Jäärnille. Yrityksessä toimii tällä hetkellä 5 vakituista työntekijää.

Yritys on konepajapalveluiden sekä maansiirtotöiden lisäksi myös valmistanut maansiirtokoneiden kauhaan kiinnitettävää harjalaitetta vuodesta 1993 saakka. Harjakonsolin tuotanto ja markkinointi on kuitenkin jätetty vähemmälle, sillä tämänhetkinen kapasiteetti menee korjaus- ja alihankintakonepajana toimimiseen.

Vaikka kysyntää ja tilauskantaa löytyisi enemmänkin, pitää toimitusjohtaja Tuomo Jäärni toimialan varsinaisena haasteena ammattitaitoisen työvoiman puutetta. ”Sama ongelma on koko Suomessa. Kädentaitoja ei enää pidetä yllä samalla tavalla kuin aiemmin, koulutus on keskittynyt enemmän digipuoleen, eikä esimerkiksi manuaalisorvaajia enää kouluteta, joten niitä ei tahdo löytyä mistään.” kertoo Jäärni.

Jäärni Metalli Oy sijaitsee Karjalahden teollisuusalueella, puolen kilometrin päässä Kemin keskustasta, jossa toimii muitakin alan yrityksiä. Hommia painetaan eteenpäin hyvässä hengessä. ”Alueella olevien muiden yritysten kanssa tehdään tiiviisti yhteistyötä. Kilpailua ei yritysten välillä ole, kuten ennen vanhaan saattoi olla.” Jäärni toteaa.

Tuomo Jäärni toimii myös Kemin Yrittäjien puheenjohtajana, joten alueen yritystoiminta on suhteellisen tuttua. ”Kemin Yrittäjissä on 220 jäsenyritystä ja järjestäytymisaste on n. 30%. Toiminnan aktiivisuus on lisääntynyt sukupolvenvaihdosten ja nuorempien yrittäjien määrän kasvun myötä.”

Kemin kaupunkia Jäärni kehuu yritystoiminnan edistämisestä. ”Kaupungilla on muutaman vuoden ollut kova tahtotila keskittyä yrityksiin sekä tehdä yhteistyötä. Toiminta on mennyt yrittäjäystävällisempään suuntaan.”


Kemin ympärivuotinen LumiLinna palvelee myös alueen yrityksiä sekä liikematkailijoita

lumilinna
Talvella 2019 valmistuva LumiLinnan uusi rakennus tulee tarjoamaan monipuolisia palveluita ympäri vuoden. Uuden rakennuksen kylmätila avataan vielä vuonna 2018, ja loput tiloista alkuvuodesta 2019.

LumiLinnan uusi ympäri vuoden auki oleva pää- rakennus tulee sisältämään kylmiä lumen ja jään kokemuksia LumiRavintolassa sekä JääBaarissa. Lisäksi saman katon alle tulee day spa, jäätelöbaari, laaja à la carte ravintola ja merinäköalalla varustettu aurinkoterassi, safaripalveluita sekä mm. alueen käsitöitä myyvä matkamuistomyymälä. Palvelutarjontaa on täydennetty asiakkaiden toiveiden perusteella, ja tuloksena on monipuolinen resort-kokonaisuus, jossa viihtyy kaikkina vuoden aikoina.

– Pyrimme tuottamaan joka ikinen päivä asiakkaalle sen parhaan mahdollisen kokemuksen mitä asiakas voi sinä päivänä saada, kuvailee Kemin Matkailun toimitusjohtaja Susanna Koutonen.

Ympärivuotisen LumiLinnan lisäksi piha-alueelle rakennetaan vielä vuonna 2018 mm. LumiHotelli, LumiKahvila ja tuttuun tapaan upeaa ja taidokasta lumi- ja jäärakentamista.

LumiLinnan lasihuvilat, Seaside Glass Villas palkittiin marraskuun alussa jo toistamiseen kansainvälisessä luksushotellien gaalassa. World Luxury Hotels Awards myönsi huviloille kunniamaininnan elämysmatkakohteiden kansainvälisessä sarjassa. Kilpailussa palkitaan vuosittain satoja yleisön ehdottamia matkailukohteita maailmanlaajuisessa ja paikallisissa sarjoissa.

LumiLinnan safaripalveluiden tuottajat tarjoavat palveluitaan niin kokous- kuin vapaa-ajanmatkustajillekin. Kansainväliset yritysvieraat kaipaavat sekä uusia kokemuksia että sisältöä vierailullensa esimerkiksi teknisten yritysvierailuiden muodossa, joiden perusteella matkailu on helpompi myös perustella kotimaassa. Toisaalta kotimaiset yritysvieraatkin virkistyvät kokouspäivän puitteissa mielellään vaikka kahvitauolla JääBaarissa. Kemin seutu tarjoaa yritysvieraille uniikin yhdistelmän matkailupalveluita, teollisuutta ja puhdasta ilmaa.

– Autamme mielellämme yrityksiä löytämään sopivat aktiviteetit virkistyspäiviin ja asiakastapaamisiin. Olemme satsanneet paljon myös ruokapuoleen, jotta voimme tarjota laadukasta ruokaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti, esimerkiksi terveellisempiä vaihtoehtoja ja lähiruokaa, Koutonen kertoo.


Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija

Rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija Sweco toteuttaa projekteja 70 maassa ympäri maailmaa työllistäen 15 000 työntekijää. Suomessa Swecolla työskentelee 2000 työntekijää 25 paikkakunnalla.

Swecon Kemin toimipisteessä keskitytään teollisuushankkeisiin, teollisuuden sähköautomaation sekä LVI- ja rakennesuunnitteluun 13 henkilön voimin. Digipoliksessa toimivat vanhempi sähkö- ja automaatiosuunnittelija Sakari Herva ja tiimipäällikkö Jukka Rautio ovat mukana pohjoisesta käsin erilaisissa teollisuuden hankkeissa ympäri Suomen.

– Olemme asiantuntijoita teollisuusprojektin kaikissa vaiheissa, esisuunnittelusta käyttöönottoon. Hoidetaan asiakasyhteyksiä, käydään suunnittelupalavereissa ja työmaakohteissa sekä valvotaan kohteen rakentamista, Rautio kuvailee.

 

Massiivisia ja monipuolisia projekteja

Hankkeita tehdään kaupungeille ja kunnille, teollisuuteen sekä julkiseen ja yksityiseen rakentamiseen.

– Tuoreimpana työnä on Terrafamen akkukemikaalitehtaan suunnittelu Sotkamoon, ja yksi viimeaikojen mittavimpia hankkeita Suomessa oli Metsä Groupin biotuotetehtaan suunnittelu Äänekoskelle. Lisäksi Sweco on mukana myös Kemin ympärivuotisen lumilinnan suunnittelussa, Rautio kertoo.

Raution mielestä juuri monipuoliset ja mittavat projektit tekevät työstä mielenkiintoisen. Hervan työssä kiinnostavinta ovat haasteelliset ja uudenlaiset suunnittelutyöt. Asiakkaalta saatu palaute on kuitenkin työn parasta antia.

– Palaute tulee siinä vaiheessa, kun projekti päättyy ja aikataulussa sekä kustannusarviossa on pysytty. Jos asiakas tilaa toisenkin työn, niin ensimmäinenkään ei ole mennyt huonosti. Silloin on molemminpuolinen luottamus kohdallaan, Herva sanoo.

 

Virtuaalitodellisuutta ja kiertotaloutta

Kemissä Sweco on toiminut 2000-luvulta lähtien, ja Digipolikseen siirryttiin viime keväänä. Tilat ovat palvelleet hyvin, vaikka keskustasta lähteminen aluksi mietityttikin.

– Toimiva systeemi, palvelee meidän tarkoitusperiä. Neuvottelutiloja ja auditoriota voi vuokrata, ja ruokapalvelut löytyvät läheltä, Rautio kiittelee.

Digitalisaatio näkyy suunnittelijan arjessa, ja virtuaalimalleja hyödynnetään yhä enemmän. Myös kiertotaloushankkeet ovat kasvavassa roolissa.

– Tämänhetkiset tulevaisuudennäkymät ovat optimistiset. Myös pohjoiseen on tulossa hankkeita ja investointisuunnitelmia, joissa Sweco pyrkii olemaan mukana, Rautio arvioi.

https://www.sweco.fi/

 


Eurofinsin tutkimuskohteena ympäristö ja teollisuus

Henkilöstö
Yhteistyö laboratorioyksiköiden kanssa on keskeinen osa Jari Hietalan työtehtäviä.

 

Eurofins Environment Testing Finland syntyi yrityskauppojen johdosta, kun neljä organisaatiota yhdistettiin.

– Uuden organisaation rakentaminen neljästä pitkän linjan yhtiöstä on nyt aktiivisin ja mielenkiintoisin tehtäväni. Elämme isoa muutostilannetta, niin kuin usein yrityskauppojen jälkeen, Eurofinsin maajohtaja Jari Hietala kertoo.

Suomessa Eurofinsin palveluita on ollut lähes kymmenen vuotta. Nykyisessä mittakaavassa toiminta käynnistyi viime vuonna, kun Eurofins osti Ahma Ympäristö Oy:n, Ramboll Analyticsin sekä Nab Labs Oy:n liiketoiminnan ja tänä vuonna Labtium Oy:n.

– Itsekin tulin yrityskaupan myötä Ahma Ympäristö Oy:stä, jonka toimitusjohtajana toimin vuodesta 2009, parikymmentä vuotta alalla työskennellyt ympäristötekniikan diplomi-insinööri kertoo.

 

Mittauksia 650 laboratoriossa

Eurofins on kansainvälinen konserni, jolla on 40 000 työntekijää 45 eri maassa. Teollisuus- ja ympäristöanalytiikan sekä ympäristötutkimuksen palveluyritys tutkii, mittaa ja analysoi pääasiassa julkisen sektori ja teollisuuden tarpeisiin.

– Asiakkaita ovat esimerkiksi kuntien ja kaupunkien omistamat vesiyhtiöt ja liikelaitokset. Tutkimme muun muassa juomaveden, luonnonvesien ja ympäristön puhtautta. Suomessa olemme alan johtava yritys, Hietala kuvailee.

Ympäristötutkimuksessa kiivain vuodenaika on sulavesikausi, kun taas teollisuusanalytiikassa ei ole vuoden kiertoon perustuvia sesonkeja. Kemin Digipoliksessa yhtiöiden toimintaa on ollut viitisen vuotta.

– Tilat sopivat meille erinomaisesti. Muunneltavuus on pienelle yksikölle hyvin tärkeää, sillä

kaiken tällaisen toimistoon tarvittavan infran ylläpito yksin olisi hankalaa, Hietala kiittelee.

 

Toimiala elää ajan hermolla

Hietalan mukaan alan tulevaisuus näyttää kiinnostavalta ja aiheeltaan yhä ajankohtaisemmalta monestakin syystä.

– Ensinnäkin ympäristön tilan mittaaminen, tutkiminen ja todentaminen on kasvattanut rooliaan koko ajan enemmän. Tulee uusia tutkimuskohteita, ja alan merkitys ei ainakaan vähene. Sen lisäksi erilaisten teollisuusprosessien, jätteiden ja raaka-aineiden mittaamisen kiinnostus on noussut, ja esimerkiksi kiertotalous on ollut päivän sana jo useampia vuosia.

https://www.eurofins.fi/


Business Finland tarjoaa tukea innovaatioihin ja tuotekehitykseen

Päärakennus
Business Finlandin Suomen päätoimipiste on Helsingissä.

 

Business Finlandin asiantuntija Risto Mäkikyrö on ehtinyt parin päivän aikana vierailla Helsingissä Visit Finlandin toimipisteellä ja tavata Kiinan, Japanin ja Korean toimipisteiden työntekijöitä, konsultoida asiakkaita Kemin Digipoliksen toimistollaan ja hoitaa sidosryhmäsuhteita Torniossa.

– Sitten on ollut videoneuvottelu asiakkaan kanssa hankerahoituksista. Me haluamme yleensä keskustella ja antaa ohjeita asiakkaille, ennen kuin he hakevat meiltä rahoitusta. Viime viikolla kävin kertomassa rahoituksista Levillä ja Sodankylässä.

Mäkikyrön tehtävänä on käsitellä rahoitushakemuksia ja tehdä päätösesityksiä, seurata hankkeita, aktivoida ja sparrata yrityksiä sekä kertoa Business Finlandin toiminnasta.

 

Rahoitusta, verkostoja ja tietoa

Business Finland on syntynyt vuoden 2018 alussa, kun Finpro ja Tekes yhdistivät toimintansa. Työntekijöitä on Suomessa 600, joista ulkomailla työskentelee 100, usein ulkoministeriön yhteydessä.

– Meillähän on kolme palvelua: rahoitus, verkostot ja tieto. Käytämme 500 miljoonaa euroa valtion rahaa innovaatiorahoitukseen eli tuotekehitykseen ja tutkimustoimintaan. Rahoitamme tutkimuslaitoksia ja yrityksiä, Mäkikyrö kuvaa.

Kansainvälinen verkosto hankkii kontakteja ja tietoa sekä selvittää kohdemaiden asioita. Tietoa julkaistaan seminaareissa ja raportteina. Business Finlandin ohjelmat ovat yksi tapa verkottaa, ja lisäksi järjestetään benchmarking -matkoja ulkomaille.

 

Apua asiakkaille ja kasvua yrityksille

– Perusvaatimus rahoitukselle on, että yrityksen pitää tavoitella kansainvälistä liiketoimintaa ja kasvua, Mäkikyrö tiivistää.

Yrityksille voidaan myöntää myös energiatukea, jolloin ei tarvitse tavoitella kasvua, vaan pyritään vähähiilisyyteen ja siihen liittyvien investointien rahoittamiseen.

– Kansainväliset määräykset säätelevät rahoitusta, julkinen rahoitus ei saa vääristää kilpailua. Myynnin tukeminen on kiellettyä kansainvälisissä sopimuksissa, mutta markkinoinnin suunnittelua voidaan nykyisin jo rahoittaa, asiantuntija tarkentaa.

Mäkikyrön mielestä Business Finland on Digipoliksen yrityksille mahdollisuus, ja asiakkaiden on helppo tulla muualtakin tilavan paikoitusalueen ansiosta.

– Digipolis mahdollistaa hyvin epäformaalia yhteydenpitoa, kun ihmiset voivat puhutella minua tuolla käytävillä. Työnilo tulee siitä, kun on voinut auttaa asiakkaita. Tämä on hyvä näköalapaikka.

https://www.businessfinland.fi


LNG-terminaalin varmistaa DEKRA

DEKRA Industrial Oy on sitoutumaton tarkastus- ja testausyhtiö, joka on osa kansainvälistä DEKRA-konsernia. Konsernin liikevaihto on lähes 3 miljardia euroa ja työntekijöitä on 38 000. Pohjois-Suomessa yrityksellä on kolme toimistoa – Kemi, Oulu ja Raahe – ja niissä yhteensä 30 henkilöä töissä.

Yhtiö on Suomessa kasvussa, ja työntekijöitä koulutetaan aktiivisesti. DEKRAn Pohjois-Suomen toimintoja leimaa alueen erityinen teollisuusrakenne, sillä täällä on enemmän kaivostoimintaa muuhun Suomeen verrattuna. Myös metalliteollisuudessa on alueellamme isoja yrityksiä mm. SSAB ja Outokumpu. Kaivostoiminnan tarvitsemat tarkastus- ja testauspalvelut DEKRA toimittaa pääsääntöisesti Kemin toimipisteestään, josta Lapin kaivokset ovat helposti saavutettavista. Meri-Lapissa yksi merkittävä projekti DEKRAlle on LNG-terminaali Torniossa. Siellä DEKRA toimii monipuolisesti varastosäiliön ja putkistojen rakentamisen vaatimustenmukaisuuksien varmistajana. Henkilöstön määrä on DEKRAlla Suomessa jatkuvasti kasvussa.

https://www.dekra.fi/